Thursday, May 18, 2017

Pääsiäinen Levillä

Matkustaessa yksin lapsen kanssa miettii aina miten saa kaiken kannettua.Sitä stressaa jo etukäteen.
Ja yhtäkkiä parhaan ystävän poika tulee kantamaan laukut ja huomaa, että elämä on ihmeitä ja prinssejä täynnä.
 
 




Vietimme pääsiäisen Levillä. Kukkaro itki ja mieli lepäsi. Oltiin nyt toista vuotta peräkkäin Ellan kanssa Lapissa ja pääsiäisen vietto pohjoisessa on kyllä mitä parasta. Muistan, kun nuorena uneksin näistä hetkistä ja nyt saan viettää niitä yhdessä tyttäreni kanssa. Laskettelua, murtsikointia, lisää murtsikointia, hyvää ruokaa, juomaa, saunomista ja yhdessäoloa. Taattu tapa rentoutua ja jaksaa taas arjen kiemuroissa. Tässä pientä kuvasaldoa reissusta.
 
Heti ensimmäisenä päivänä tapasimme Levin vahvimman nallen. Kun lapset laskettelivat
 Mammat murtsikoivat ja kävivät After Skillä.
 
Murstikkaselfie
 
Kaksi rämäpäätä ja parhaita kaveruksia.
 
 
Keskityin tällä reissulla enimmäkseen murtsikointiin. Ah että mikä upea laji. Voisin harrastaa sitä monta kertaa viikossa.

Kaverit meni hieman kovempaa kuin minä. Tokan päivän 38 kilometriä tuntui kyllä jaloissa.
Aina kun muut olivat jo levänneet saavuin vasta paikan päälle. Ja siitä sitten vaan menoksi taas.

Tiesitkö, että puun parta on merkki hyvinvoivasta luonnosta ja happirikkaasta ilmasta.


Eka stoppi Sammun tupa.
 
Toinen etappi Marja-Leena. Maailman ihanin paikka. Kun hiihdin tänne yksin viimeisenä päivänä 90-vuotias herrasmies saapui paikan päälle. Hän sanoi, että onpa täällä paljon muitakin hiihtoon hurahtneita.
 Luulevat voivansa juosta kuolemaa pakoon.

Sielu lepää näissä maisemissa. Täydellinen tapa ladata akkuja ja saada paljon uutta ja puhdasta energiaa.
 





 
Ehdin myös lasketella lasten kanssa, joka tarkoittaa metsäreittejä ja hyppyreitä.



Muitakin tuttuja löytyi rinneravintolasta.

Viimeisen päivän täydelliset kelit ja hieman isommat hyppyrit.

Vanhemmat pojat ovat harjoitelleet aika paljon ja tekevät jo ihan huikeita hyppyjä rinteessä. Ihailtavaa vartalon hallintaa.
 
Päivän vikat kaakaot.
 

Illaksi kotiin! #finnair
 

No comments:

Post a Comment