Wednesday, February 8, 2017

Ratsasta runkoa

Thor on sitä mieltä, että nyt riittää nää kuvastelut. Et ihan kiva et sul on
joku blogi, mutta mua ei kyl vois vähempää kiinnostaa. 

Johanna kävi taas pitkästä aikaa pitämässä meille tuntia ja välillä tuntuu, että Johanna on jo tunnistanut meidän kehittämiskohteet matkalla tallille ja tietää heti mitä lähdemme yhdessä työstämään.

Johanna aloitti sanomalla, että tänään keskitymme täysin Thorin rungon ratsastamiseen. Kädet pidetään paikoillaan ikäänkuin apuohjat, kädet eivät missään vaiheessa vedä taaksepäin ja kaikki korjaaminen tapahtuu rungon kautta istunnan ja jalkojen avulla.

Thor piti pitää täysin suorana enkä taivuttanut tai asettanut Thoria kumpaankaan suuntaan. Tärkeätä oli tuntea Thorin takajalat omien istuinluiden alla ja miettiä jalat ikäänkuin takaosan alle eikä niin, että ne jäävät laahamaan hevosen perässä. Tahti piti pitää tarmokkaana ja aina jos Thor painoi hieman kädelle korjasin tilanteen pohkeiden avulla enkä käsien avulla. Thor sai olla ihan missä vaan kaulan ja niskan kanssa kunhan sain oikean tunteen rungosta ja tunsin koko ajan, että takajalat polkevat ja tekevät töitä.

Teimme paljon siirtymisiä ja koko ajan piti miettiä siirtymiset istunnalla eikä ottaa kädellä ollenkaan. Jossain vaiheessa Thor kulki pää melko korkealla, mutta en välittänyt yhtään vaan halusin nimenomaan saada Thorin mahdollisimman suoraksi ja tasaiseksi, niin että Thor hakeutuu rehellisesti avuille.

Laukassa Thor on selvästi vinompi oikealle ja Johanna korjasi sitä ratsastamalla Thoria eteenpäin ja hakemaan hieman pomppivampaa  ja isompaa laukkaa. Sain miettiä rantapallolla istumista ja pomppimista ylös alas koko ajan keskittyen siihen, että oma ylävartalo pysyy suorassa. Koska lähden helposti etukenoon Johanna jaksoi muistuttaa siitä koko tunnin ajan ja lopputunnista Thor oli niin upean tuntuinen, että olisin voinut jatkaa ratsastamista koko illan. Tunnin loputtua tirautin pari kyyneltä, sen verran hyvin Thor kulki ja Johanna saa meistä aina parhaat piirteet esille. Olen niin kiitollinen, että pääsen oppimaan Johannalta näin paljon.

Jossain vaiheessa tuntia tänään päästimme Thorin hieman pidemmälle kaulalle. Sain päästää Thorin vain niin pitkälle kaulalle, että pysyin vielä itse pystyssä ja Thor jaksoi rehellisesti kantaa itseään. Johanna totesi, että mitä pidemmät ohjat annan hevoselle, sen enemmän hevonen tarvitsee moottoria ja lihaksia takaa. 

Juttelimme myös siitä, että hevosella on eri vahvuiset takajalat ja diagonaalijalat, esim. vasen takajalka ponnistaa vasemmalta oikealle etujalalle. Ratsastamalla takajalkoja ja tekemällä siirtymisiä vahvistamme takajalkoja. Siirtymisissä hevonen ponnistaa takaa ja ponnistuksilla (vähän kuin ihmisen jalkakyykyt punttiksella) pyrimme hakemaan voimaa takajalkoihin ja identtistä ponnistusvoimaa molempiin takajalkoihin. Kun hevonen taas siirtyy esimerkiksi ravista käyntiin, liike kulkee vasemmalta oikealle selän läpi ja hevonen joutuu venyttämään selkää siirtymisissä, joka taas vahvistaa selän lihaksistoa. Eli jälleen hyvä muistutus siitä miksi siirtymisiä kannattaa tehdä niin monta ja niin usein kuin vaan jaksaa.

Johanna on opettanut meille niin paljon ja koko ajan opimme lisää. Jotkut asiat tuntuvat jo jokseenkin iskostuneen meihin. Toivotaan, että jossain vaiheessa voin myös lisätä tuon ylävartalon suoruuden tähän listaan.

1. Lyhyet ohjat
2. Hevosen suoruus. Etenkin lapojen merkitys hevosen suoristamisessa.

1 comment:

  1. Onnistumisen hetki. Hevonen ja sinä. Kaksi mieltä, sama ajatus, yhteinen liike. Parasta. ♥

    Onnen ja ilon kyyneleet kuuluvat asiaan. :-)

    Toivon teille näitä pian lisää!
    Maarit L. :-)

    ReplyDelete