Friday, November 6, 2015

Uusi aikakausi


Paljon uutta on mahtunut tähän viikkoon. Uudet työkuviot, Thorin totutteleminen uuteen kotiin, uudet ihmiset ja kasvot ja kutkuttavat energiat elämässä.

Eilen ajoimme vielä Ellan rumputunnin jälkeen katsomaan mitä Thorille kuuluu. Pesimme jalat, rapsuttelimme hetken ja Ella teki kaiken maailman ihania sörsseleitä Thorille. Kun pääsin aamusta lähtemään jo seitsemältä ajamaan tallille Boomerin kanssa lähdimme suoraan isolle sänkkärille Thorin kanssa. Thor hierottiin eilen, joten juoksutin Thorin tänään ja pellolla oli sopivasti puomeja ja esteitä joiden yli pompimme. Aamu oli niin kaunis ja Thor oli todella tyytyväisen ja levollisen oloinen.


Oli ihana jättää Thor melko isoon tarhaan eikä tarvitse stressata aikataulujen osalta koska hevoset ovat koko päivän iltamyöhään ulkona. Thor on melko isossa tarhassa ja vieressä seisoo komea Romeo-ruuna jonka kanssa ajattelimme kokeilla yhteistarhausta. Totesin kuitenkin, että se saa jäädä toiseen viikkoon koska liikaa uutta ei kertakaikkiaan yhteen viikkoon mahdu.
 
Ihanaa viikonloppua rakkaat lukijat!

3 comments:

  1. Hyvältä kuulostaa uusi talli Thorille ja sinulle! Ja uusi työpaikkasi on varmaan aivan uskomattoman mielenkiintoinen - mahtavaa!

    Toivottavasti viikonloppunne sujui ihanasti. Minä aloitin parhaalla mahdollisella tavalla perjantai-iltana eli ratsastamalla. Tuli sellainen (liian) harvinainen ahaa-elämys, kun pystyin olemaan tekemättä liikaa satulassa ja hevonen kulki hyvin ja oikein avotaivutusta ravissa keskihalkaisijalla molempiin suuntiin. Lauantaiaamuna sain suosikkitamman tunnille, ja kaiken kruunasi puomit ja pienenpienet esteet! Meno oli tällä kertaa viime kertaista hallitumpaa, kun kuskilla pysyivät ohjat paremmin käsissä... Oli ihan hurjan hyvä fiilis!

    Mukavaa alkavaa viikkoa! Rapsutukset Thorille!
    hymyilevin terveisin,
    Maarit L. =)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei Maarit!

      Kuulostaa aivan super ihanalta. Kyllä se hevostelu on parhaimmillaan niin mahtavaa.

      Talli on ihan huikean sopiva meille. Thor on täysin kotonaan ja olen niin onnellinen jos olisimme vihdoinkin löytäneet kodin jossa voisimme viihtyä pitkään. Kesät tosin tietenkin ihanassa Inkoossa.;)

      Onko sulla Maarit jotain toivepostauksia joita haluaisit tänne blogin puolelle kun jaksat niin ahkerasti lukea ja kommentoida?

      Ihanaa viikkoa myös sinulle ja kaikille hevosystäville!

      Kia

      Delete
  2. Hei Kia

    Kiitos ihanan hyväntuulisesta vastauksesta! Toivepostauksia - en osaa heti keksiä yhtään. Olen ollut niin hurjan tyytyväinen blogiisi! =) Paljon uutta tietoa, uutta tutkittavaa/opiskeltavaa (esim. hevosen kaviot ja hampaat - miten vähän niistä tiedänkään) ja aina on kiva lukea kuulumisianne. Ratsastuspostaukset ovat minusta erityisen kiinnostavia, on mielenkiintoista lukea millaisia harjoituksia teette ja miten edistytte. Hyviä lukuvinkkejäkin olen saanut sinulta, ihaillut kuvia ja tullut hyvälle tuulelle. Toki välillä on tullut niitä ikävämpiäkin uutisia, mutta valitettavasti hevosille ja hevosihmisille sattuu aina silloin tällöin jotakin vähemmän kivaa. Ja minusta on hyvä, että saan lukijana kuulla myös niistä vähemmän kivoista jutuista - sekin on opettavaista.

    Kirjastosta tarttui viimeksi mukaan Michael Peacen kirja, jossa hän käy läpi "Think Equus" -metodiaan. Ihanan hevoslähtöinen ja ajattelemaan laittava teos! Michaelin löydät myös netistä samannimiseltä sivulta http://www.thinkequus.com/ - voisit ehkä tykätä. Kenties voisit Michaelin lähestymistapaa kommentoida, herättääkö ajatuksia?

    Toinen kommentoitava voisi löytyä Krisin ja Ezonin yhteisestä taipaleesta, suosittelen tätäkin jos et vielä ole heihin tutustunut http://yhdessaoppien.blogspot.fi/

    sunnuntai-illan seesteisin terveisin,
    Maarit L. =)

    ReplyDelete