Tuesday, September 1, 2015

Laajentunut pihatto ja levolliset hypyt



Tallissa on tehty pientä remonttia. Siivosimme satulahuoneen (joka sijaitsee tallin toisessa puoliskossa) ja hevosten pihatto laajeni kanojen ja Topi-kukon siirryttyä satulahuoneen puolelle. Pihatto on myös maalattu kalkkivärillä.

Remonttia tehtiin juuri kun saavuin tallille tänään ja hevoset olivat ihanan uteliaita ja ihmettelivät hetken sisätilan uutta ja valoisampaa näkymää. Etenkin imuri herätti tunteita.

Thor ei kuitenkaan sen koommin ihmetellyt mitään vaan oli kovin raukea eilisen pitkän maastolenkin jälkeen. 

Lähdimme maneesille kävellen jotta ratsastajakin saisi hieman kuntoiltua ja saavuimme juuri kun Jannika ja toinen ratsukko saapuivat paikan päälle. 


Thor oli laiskanpuoleinen alussa, joten jouduin jopa ottamaan raipan hetken käteen (raipan ottaminen käteen riittää koska se saa jo Thorin heti liikkeelle). Lyhyen alkuveryttelyn jälkeen ratsastimme suhteutettuja linjoja eri askeleilla ja välillä piti ratsastaa oikein kunnolla eteen ja välillä taas koota hevoset. 

Lopussa Jannika korotti hieman esteitä ja Thor hyppäsi hyvässä tahdissa ja todella nätisti. Jannika on sitä mieltä, että Thorilla on vaikka kuinka paljon kapasiteettia ja vaikka esteet nousevat ei Thor letkauta korvaakaan.

Meno oli kyllä ihanan letkeätä ja rentoa ja olisimme voineet jatkaa hyppäämistä vaikka kuinka kauan.  Nautin todellakin tämän päivän haasteista ja monien onnistumisten jälkeen lähdimme sitten taas peltojen kautta kotiinpäin. 

Kun saavuimme tallin lähelle Piff ja Marelda toivottivat meidät tervetulleiksi ja Piff esitti laukkanäytöksen meidän vierellä. Ai että kun nauratti. Se on oikein pieni hyväntuulen lihapulla. Olen ihan ihastuut pikkuiseen. 

Tallilla pesin vielä Thorin kunnolla vedellä ja sen jälkeen lähdimme Annikan ja lasten kanssa syömään ja viettämään iltaa hupipuisto Snadistadiin. Aivan super ihana päivä takana. Niin raukea ja hyvä olo!

No comments:

Post a Comment