Sunday, June 7, 2015

Aallon viemänä

Otsikosta voisi ehkä päätellä, että kyseessä on isompi elämänmuutos tai joku aalto on vienyt johonkin suuntaan, mutta otsikosta poiketen kyseessä on vain päivä aaltojen viemänä ystävien seurassa. 

Vaikka olen viettänyt koko ikäni meren äärellä olen purjehtinyt vain harva se kerta. Kun ystäväni kutsui mukaan tutustumaan purjehtimisen saloihin olympiamitalisti Silja Lehtisen kanssa SM 40 veneillä lähdin innoissani mukaan. Ella kun oli isänsä luona ja Thor viihtyy erinomaisesti uudessa kodissa niin on mukava välillä kokeilla jotain uutta ja ihan muuta mitä yleensä arkeen kuuluu.

Sain myös ystäväni Emilian houkutueltua mukaan.

Päivä oli mitä erinomaisin ja olin todella otettu Lehtisen osaamisesta ja siitä, että hän on ollut mukana kolmessa Olympialaisessa ja samalla opiskellut lääkäriksi. Kaiken lisäksi hän on todella mukava ja jalat maassa kulkeva henkilö. Todella ihana ihminen.

Kelit olivat kohdillaan ja vietimme monta tuntia aallon vieminä Helsingin ulkopuolella. Nyt jos koskaan ymmärrän mikä purjehtimisessa ja kilpapurjehduksessa on niin koukuttavaa.

Purjehdusreissun jälkeen kävimme vielä syömässä ja lauantaina lähdin aikaisin ajamaan Thorin luokse. Eilen kävimme jälleen ihanalla illallisella Elitessä perheen ja ystävien kesken ja tänään pääsimme mukaan Linnanmäen kutsuvierastilaisuuteen. Hauskaa oli, paljon on naurettu ja minä uskaltauduin jopa jonkinlaisiin laitteisiin mukaan tällä kertaa.



Me ei kyllä tonne mennä.

Mulle sopiva vauhti ja vekotin.

No comments:

Post a Comment