Saturday, May 16, 2015

Ekat koulukisat


Olin unohtanut kertoa parhaalle ystävälleni Tiinalle sunnuntain koulukisoista. Olin jo ajatellut, että en osallistuisi ilmoittautumisesta huolimatta, mutta yhtäkkiä kisoihin valmistautuminen muuttuikin todella hauskaksi puuhaksi. Harjoittelimme rataa Sannan ja Minnan kanssa ja keskiviikkona vietimme monta tuntia tallilla Cinyan kanssa. Pesimme varusteet, tuunasimme ja puunasimme heppoja ja juttelimme niitä näitä. Onneksi Cinya on letittänyt kolme hevosta nuorena tyttönä jokaiseen kilpailuun, joten sain nauttia ja katsella vierestä kun oikea pro letitti Thorin harjan. 


Torstaina lähdimme upealle kotitallille aikaisin Ellan kanssa. Ella toimi tuomarin apurina helppo B: 3 -luokassa, joten kun minä kisasin Ella juoksenteli lappujen kanssa tuomarin autosta kuorma-autolle ja taas takaisin hakemaan seuraavaa lappua.


Joskus nuorena tyttönä olimme Tiinan kanssa mukana ratsastuskoulun ja ratsastusleirien kisoissa. En kuitenkaan ole kisannut vuosiin. Suomeen muutettuani Australiasta kisasin joitain kertoja, mutta sen jälkeen olemme käyneet yhdessä rataharjoituskilpailussa Veikkolassa Thorin kanssa.

Koska kilpailut olivat kotitallilla ei jännittänyt niin paljoa kun kenttä ja suurin osa ihmisistä olivat tuttuja. Mukana olivat myös ihanat Annika ja Tiina lapsineen kannustamassa, joten lähdimme radalle todella hyvällä fiiliksellä.


Olimme päivän toisena lähtijänä, joten ehdimme verytellä lyhyen ajan kentällä. Juoksutin Thorin aamulla, joten Thor oli jo hieman vertynyt ja oli todella säpäkän ja hyvän tuntuinen ulkona. Ravasin ja laukkasin ja harjoittelin siirtymisiä ja sitten olikin meidän vuoro. Juuri ennen kuin lähdimme radalle tuttuni Katja huusi, että hymyile Kia ja näytti oikein miten hän avasi rintakehäänsä ja siitä motivoituneena hymyilin ja nautin koko suorituksen läpi Thorin kanssa. 

Olin todella todella tyytyväinen Thorin suoritukseen. Thor kun osaa olla hieman säikky ja hörhöliini, niin heti kun pääsimme aitojen sisälle oli Thor täydellisen läsnä. Thor oli rento, mutta kantoi kuitenkin itseään hyvin ja oli juuri sopivan energinen. Tuomari olisi välillä kaivannut enemmän energisyyttä, mutta halusin itse juuri tuon tunteen jonka radalla sain. Thorin rauhallisuus ja rentous olivat meille sellainen erävoitto, että en halunnut pilata sitä hakemalla liikkeisiin lisää energisyyttä.

Cinya ja Eca sijoittuivat 7.
Radan pisteet olivat kaikki yli kutosen ja saimme monta 6,5 ja seiskaa. Alku- ja lopputervehdyksistä saimme kutoset ja yhdestä laukka-ravi siirtymisestä seiskan. Siirtymiset ovat meille ehdottomasti vaikeimmat koko radan aikana ja vaikka tervehdyksissä Thor veti pään ylös pysyi Thor kuitenkin suorana ja pysähtyi nätisti. 

Yleisvaikutelmasta tuomari totesi näin: "Tasaisen oloista ratsastusta, mutta pyri aavistuksen energisempään eteenpäinpyrkimykseen, jotta liikkeiden jäntevyys ja muodon keveys säilyy tasaisempana". Ja päädyime 62,05 % ja 6. sija. 


Upea päivä kaiken kaikkiaan ja mahtava kokemus. Kisojen jälkeen kiersimme vielä pihalla ja metsässä ja Thor oli rauhallinen ja tyytyväinen. Taitaa olla hevonen tehty kisaamaan.

En valitettavasti saanut koko rataa ladattua, mutta yritän lisätä sen tänne heti kun saan yhteydet toimimaan.

2 comments:

  1. Wau miten tasaista ja tahdikasta menoa, hyvä te! Ja sä istut tosi kauniisti. Ihanan näköistä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos ihana Jilla. Oli jotenkin tosi hyvä fiilis. Saa vaan olla kiitollinen kun saa kokea myös tällaisia onnellisuuden puuskia ja hyvänolon tunteita oman hevosensa seurassa. Kiitos myös Ulla kauniista sanoista. Jostain syystä sun kommentti ei näy blogissa. Blogini on hieman reistaillut kommenttikentän kanssa viime aikoina joten pahoittelen jos kommentit eivät näy. Eivät vaan jostain ihmeen syystä tule näkyviin.

      Delete