Sunday, February 15, 2015

Yhteinen hetki


"Tätä ne hevoset tarvitsevat ennen kaikkea. Hyväksyntää ja rakkautta, aitoa läsnäoloa. Ihmisiä coachatessani (life coaching) minulle on selvää, että sisäinen olo vaikuttaa fyysiseen hyvinvointiin. Niin ihan varmasti myös hevosilla. Stressi aiheuttaa ihan varmasti hevosille allergisia reaktioita, ripulia ja kaikenlaista muuta. Ainakin altistaa näille. Hyvä olo ihan varmasti vaikuttaa toisin päin. Kaiken stressaamisen hetkellä olisi hyvä muistaa pysähtyä ja antaa hevoselle hetki rakkautta."

Muista rakastaa hevostasi -kirjoitus osui ja upposi. Olen nimittäin itse miettinyt koko viikonlopun miten ihanaa on, kun Thor on osa meidän elämää ja perhettämme. Thorin kanssa leikitään, uidaan, rapsutetaan ja vietetään vain aikaa. Käydään pitkillä kävelylenkeillä tai kuten vain tänään rakas hevoseni sai piehtaroida ja juoksentelimme kentällä ja maneesissa.

Kun Thor saa tehdä näitä kaikkia on se myös valmis antamaan kaikkensa ja on myös fysiikaltaan tarpeeksi terve ja vahva suorittamaan pyydettyjä tehtäviä. Saan nauttia Thorin suurista laukka-askeleista maastossa, Thor kantaa minua kevyesti koulutunneilla ja hyppää esteen kuin esteen kyselemättä. Välillä ihmettelen miten olen joskus ratsastanut hevosiani päivittäin ja missä vaiheessa ymmärsin, että hevostelu on niin paljon myös kaikkea muuta. Ehkä sinä päivänä, kun laukkasin Masin kanssa pitkää laukkasuoraa ja naureskelin raipalle jota pidin kädessäni. Enhän minä sellaista voinut ystävälläni pitää. Masin kanssa kun juttelimme, itkimme ja nauroimme niin monena päivänä pitkillä maastoretkillämme.

2 comments:

  1. Eiei raipalle kannata naureskella, sillä voi hutkia paarmoja pois ;))

    ReplyDelete