Thursday, January 30, 2014

Kivat jutut tapahtuu elämässä

Ella oli mukana töissä ja auttoi Mikkoa TV:n asentamisen kanssa takaisin paikoilleen. 

Yhtenä päivänä Ella totesi: "Mamma, Kivat jutut tapahtuu elämässä". Se on mielestäni hieno motto 7-vuotiaalta lapselta, joten olen kerännyt hieman kivoja hetkiä blogikirjoitukseen. Suurin osa kuvista on otettu kännykällä, joten laadulla eivät ole poispilattuja, mutta tunnelmalla sitäkin enemmän. 

Olen myös laittamassa kuvia viime kesän Islannin reissusta ja kesätunnelmia saaristosta, mutta en vain kerta kaikkiaan ole ehtinyt. Tänä vuonna jäi ensimmäistä kertaa joulukalenteritkin tekemättä. 

Heräsimme uskomattoman kauniiseen aamuun maalla. 

Äiti toi upean uuden ratsastusvaatekokonaisuuden Kiinasta. Minä sain parit uudet sukat:) 

Vietimme myös Nallen synttäreitä



Koulussa on myös tullut vietettyä aikaa ja joulupuurosta nautittiin kovasti. 

Ella on aloittanut koriksen Hongassa ja viihtyy hyvin

Ystävien koiriakin on ulkoilutettu. Tässä upea Washingtonilainen löytökoira Nanook.

Piparkakkuja on myös leivottu

Ensimmäinen kunnon korispeli.

Mitali tuli oikein kotiin. 


Ellan ensimmäinen talangjakt koulussa. Boom Kah ja Robin biisivalintana. 

No comments:

Post a Comment