Sunday, November 10, 2013

"It is a good dream, but it is not MY dream"


Viikonlopun olen suurimmaksi osaksi viettänyt Thorin ja Masin seurassa. Poikkesin kyllä hyvän espanjalaisystävämme 50kymppis juhlissa, mutta noin muuten olen urheillut tai ollut tallilla. Koska Thor on koko ajan suoristumaan päin ja tuntuu hyvältä ratsastaessa oli aika asettaa uusia tavoitteita. Yksi tavoite on siirtymiset. Nyt me taas siirryttään ja siirryttään. Hissutellaan vaikka kuukausi, mutta siirtymisten on pakko tulla rentoina läpi koko rungon. 


Suurempi tavoite on kuitenkin oma vartalo. Olen yrittänyt urheilla enemmän kuin 1-2 kertaa viikossa ja huomasin jo tänään miten paljon helpompaa oli aktivoida ja löytää oma keskivartalon hallinta. Viikottainen urheilu vaatii pientä sumplimista arjen keskellä, mutta odottakaa vain. Kohta olen kuin Laura Sykora konsanaan (ha ha..... ei ehkä kuitenkaan). 

Masi, Tiina ja Emma

Eilen Tiina ja Emma poikkesivat myös tallilla ja pojat saivat riehua Gunssanin upealla uudella kentällä (aivan ihana pohja). Masilla ja Thorilla oli niiiiiin hauskaa ja olisivat voineet jatkaa touhottamista varmaan vaikka kuinka kauan. Olin kuitenkin luvannut ruokkia Ninan tallilla hevoset neljältä, joten hyppäsin Thorin selkään ja ratsastin hetken kentällä. Menimme enimmäkseen puomeja ravissa ja laukassa. Asetimme 5 puomia keskihalkaisijalle ja laukassa ratsastin yhdellä laukka-askelella ja viimeiseen välikköön mahtui 2 laukka-askelta. Juna kulkee aivan kentän vieressä, joten pari kertaa tultiin kuin tuulen puuska toiselta puolelta kenttää toiselle, mutta muuten Thorin askellus oli rento, ilmava ja runko suoran tuntuinen.

Masi tuli aina välillä näykkimään Thoria ja sain aika usein väistää meidän komeaa pollea puomeja ylittäessä (kuten varmaan tuosta kuvasta huomaatte, sillä Masi piehtaroi aika monta kertaa). 

Wuhuu..... Hauskaa.....

Ja nyt varmaan mietitte miten tuo otsikko liittyy tähän kirjoitukseen? Jos olette jollain ihmeen tavalla missanneet Jari Sarasvuon haastattelun Pekka Hyysalon kanssa, kannattaa käydä tutustumassa tähän uskomattomaan mieheen. Kun katsoin tämän dokumentin tunsin sellaisen piston sydämmessä, kun Hyysalo sanoi: "It is a good dream, but it is not MY dream". On ihanaa, kun ihmisillä on unelmia, ovat ne sitten suuria tai pieniä. Ja välillä unohtaa miten onnellinen on, että on Se Oma Juttu. Se kun ei myöskään elämässä ole itsestäänselvyys. Tässä vaiheessa pitää varmaan lausua kiitoksen sana sekä Masille ja Thorille. Kiitos, että saan viettää aikaa kanssanne. Olen siitä niin onnellinen ja saan joka päivä elää juuri MINUN unelmaani.


Tänään Johannan tunti jäi välistä koska olin sekoillut aikataulujen kanssa. Torstaina oltiin Ellan kanssa koristreeneissä ja valmentaja oli ihan huippu tyyppi ja olin oikein tyytyväinen illan antiin. Ella nautti ja meillä oli kaikilla hauskaa.

Illalla kävimme vielä saunomassa ja syömässä isänpäivän kunniakai vanhempiemme luona Kimin ja Ella kanssa. 

Jos vähän vielä näykkisi tuolta noin.....


Hei Masi, help..... Mä jäin kiinni tähän leikkihiekkaan. 

Mä en lähde tästä mihinkään. Jään tänne Masin kanssa.....

2 comments:

  1. Etkö pelkää, että hevonen menee piehtaroimaan satula selässä, naarmuttaa sen aitaan tai kaveri näykkii? :o Itse en ikinä jätä satulaa selkään, jos päästän hevosen irti.

    ReplyDelete
  2. En kyllä pelkää. Olen aina pitänyt hevosia vapaana myös satula selässä. En kuitenkaan päästä esimerkiksi Masia vapaaksi satula selässä koska Masi rakastaa piehtaroimista ja tekee sitä aina kun siihen on mahdollisuus. Thorilla taas ei tule mieleen piehtaroida silloin kun tapahtuu ja sattuu.

    Kai se on aika paljon kiinni siitä, että tuntee omat hevoset ja hevosen elekielen.

    ReplyDelete