Thursday, September 12, 2013

Soft Control

Ismo ja Annika


Tänään kävimme taas viereisellä kentällä hyppäämässä Ismon ja Annikan kanssa. Maailman paras Gunssan oli löytänyt Free Jump Systemin Soft Control -vermeen Piccolan kirpputorilta

Thor oli niin energinen tänään, että kaikki keskittyminen meni muuhun kuin omaan istuntaan. Gunssan jaksoi vatsalihaksista ja istunnasta kuitenkin koko ajan muistuttaa, mutta sovimme että kokeilemme esim. maneesissa Soft Control -vehjettä uudemman kerran. Thor oli eilen kääntynyt peurojen tahdissa kotiin tallille Riikan ja koiran kanssa ja mentaliteetti taisi olla melko sama tänään. Tekee kuitenkin niin hyvää käydä muualla totuttelemassa suuren maailmaan. 

En oikein tahdo löytää verkosta lisätietoa Soft Controlista muuta kuin Free Jump Systemin -sivuilta. Siinäkään ei kerrota miten sitä käytetään, joten jos laite on jollekin tuttu, niin olisi kiva kuulla siitä lisää. Ajatuksena on kuitenkin kevyt tuntuma ja mikä on sen parempaa kuin valmentaja, joka näkee jonkun laitteen ja toteaa, että tuo voisi olla oppilaalle hyödyksi. Kiitos Gunssan! Olet ihan paras. 

Vaikka Thor oli pörhäkkä ja tiet esteille välillä hieman ihmeelliset, niin hypyt oliva upeat. Tuntuu siltä, että Thor on vihdoinkin sisäistänyt homman jujun ja on niin mahtavan tuntuista kun Thor käyttää selkää kunnolla hypyissä. Ai että mikä fiilis. Vaikka hyppääminen jännittää joka ikinen kerta, niin olen kyllä sisimmässäni aina se pikkutyttö, joka porhalsi ympäri maaseutua Tiinan ja hevostovereiden kanssa ja hyppäsi mitä ikinä matkan varrelle sattui. 



3 comments:

  1. Mä olen käyttänyt tuota soft controllia hypätessä, varsinkin kun on hypätty isompaa. Ei tule hevoselle ikäviä nykäsyjä ja käsi pysyy kokoajan tasaisena. Tykkään kovasti, mutta pitää opetella myös olemaan ilman, koska ei ole sallittu kisoissa...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mahtavaa Suski. Saat näyttää mulle joku päivä. En ihan pääse sinuiksi homman kanssa;)

      Delete
  2. Mä olen käyttänyt tuota soft controllia hypätessä, varsinkin kun on hypätty isompaa. Ei tule hevoselle ikäviä nykäsyjä ja käsi pysyy kokoajan tasaisena. Tykkään kovasti, mutta pitää opetella myös olemaan ilman, koska ei ole sallittu kisoissa...

    ReplyDelete