Thursday, September 19, 2013

Kuolaimen merkitys harrastehevosen suun terveyteen / tutkimus

Haluaisin niin osallistua Helsingin Yliopistollisen hevossairaalan -tutkimukseen, jossa tutkitaan
kuolaimen merkitystä harrasteratsuhevosen suun terveyteen ja omistajan havaitsemiin hevosen kliinisiin oireisiin. Saas nähdä päästäänkö mukaan Thorin kanssa.

Thor oli tänään oikeastaan aika hyvä kentällä Monikan tunnilla. Monika totesi, että kyllä siitä hyvä tulee ja saat vaan tehdä aika paljon töitä. Johon tokaisin, että sillä ei ole mitään väliä, sillä meillä on aikaa ja olen vain niin onnellinen, että saan ratsastaa omaa nuorta hevosta. Olisin tietenkin vielä innostuneempi, jos saisin tilattua Voltairen satulan, jota mittatilasin kesällä Thorille. Mies, joka sovitti satuloita oli todellinen ammattilainen ja kun saimme paineen pois Trapezius-lihaksen ympäriltä, Thor keveni edestä ikäänkuin itsestään. Tänään työstimme nimittäin irtonaisuutta ja avonaisuutta edestä. Thor keveni ja tuntui hyvältä, mutta olen melko varma, että vielä paremmin istuvalla satulalla Thor olisi entistä parempi.

Ja parasta on, että Masi voi hieman paremmin taas. Jiipijee.....

On niin paljon mistä haluan kirjoittaa, mutta niin vähän aikaa. Satuloihin ja satulan sovitukseen liittyvät havainnot, Total Touch -kurssin annit ja Islannin matkasta on vielä jossain vaiheessa tulossa tarinoita blogiin. Olen vain niin hurahtanut mun Pilates for Riders -kirjaan ja kaikkea kun ei vain iltaisin ehdi tehdä.


Ella kävi tänään hammaslääkärissä ja olen niin ylpeä pikkuisesta tyttärestäni. Kaikki oli hampaiden osalta kunnossa ja ennen hammaslääkärille menoa Ella sanoi minulle autossa näin:

"Jag tycker om dig som du är. Jag vill ha en tavallinen mamma. Inte en sån där fräsch."

Tähän Wennerstrandin Iia ihanasti tokaisi: 

"Såndän tavallinen mamma" låter ju som finaste komplimangen man kan få, var lycklig hon mena bara att du int är en bimbo blond.

No comments:

Post a Comment