Sunday, August 25, 2013

On hyvä olla moniosaaja

Kun tulee hevosiin, on hyvä olla moniosaaja. Kuten Kyra muistuttaa jälleen kerran uusimmassa Hippos-lehdessä nro 5/2013 (joka oli muuten muuttunut aika radikaalisti ulkonäöltään):

"Itse olen aina ollut myös aika utelias. Tässä työssä pitää tietää paljon: kengityksestä, eläinlääketieteestä, satuloista, hevosten fyioterapiasta ynnä muusta."

Entinen oppilaani (nuori tyttö) osti yhden opetusponeistamme pari vuotta sitten ja oli yhteydessä minuun viime viikolla. Hän oli todella turhautunut, koska poni oireili yhtäkkiä ja eläinlääkäri oli sanonut yhtä ja joku muu jotain muuta. Omiin korviin oireilu kuulosti selvästi siltä, että ponilta oli otettu kengät pois vuosien jälkeen ja yhtäkkiä liikkuminen tiellä (jossa on paljon soraa ja kiviä) tuntui epämukavalta. Poni liikkui normaalisti tarhassa ja kentällä ja oli muuten hyväntuulinen.

Syitä ponin oireiluun voi tietenkin olla tuhansia, mutta oman kokemuksen puitteissa voisin melkein luvata, että kyse on oireilusta kengättömyyden takia. Enkä tiedä olisinko edes tullut heti ajatelleeksi asiaa mikäli Eemil ei olisi kokenut täysin samoja oireita loppukesästä ollessaan kengättömänä. Pelkästään kokemalla, oppimalla, opiskelemalla, kysymällä ja uteliaan valppaana oppii koko ajan lisää hevosen maailmasta. Heidi kirjoittaa Heidin nelivedot blogissaan:

"Kai nämäkin epäonnet täytyy kääntää positiivisiksi, eli ilman näitä kaikkia asioita en oppisi paremmaksi ja paremmaksi hevosen omistajaksi ja nuoren hevosen treenaajaksi ja eteenpäin laittajaksi. Tiedän nyt ainakin enemmän, kuin vielä viime viikolla tiesi."

Oma opetusmestarini on ollut Masi. Ei sen takia, että minusta olisi tullut paljon parempi ratsastaja. Olen varmaan vinompi ja epätasaisempi ratsastaja Masin takia. Mutta kun hevosella on niskanikamavamma ja hermo jumissa sitä oppii enemmän kuin ikinä voisi uskoa. Ennen kuin tapasin Tesellon en ollut järin kiinnostunut kengityksestä. Nyt olen mukana jokaisessa kengitystilanteessa, jos tilanne sen vain sallii. Ennen Klöntin silmäleikkausta harvemmin edes vilkaisin hevosen silmiä sillä silmällä. Ja ennen kuin pikkuinen Thor kohtasi Jutin en ollut edes kuullut hevosten purentaviasta.

Oli kiva, kun entinen oppilaani kysyi neuvoani ja pystyin tarjoamaan oman näkökantani. Tärkeintä on kuitenkin oppia jotain  kengityksestä, eläinlääketieteestä, satuloista ja hevosten hampaista koska saat niin monta mielipidettä kuin ihmisiltä joilta kysyt. Ja kuten Kyra kirjoittaa: "jos hevosellasi on ongelma, voit saada kahdelta eläinlääkäriltä eri neuvon. Sinun täytyy osata päättää ketä seuraat." Ja tuon päätöksen tekemisen voimme tehdä vasta kun tiedämme ja luotamme tarpeeksi omaan tietotaitoomme. Koska loppujen lopuksi tiedämme omista hevosistamme usein itse parhaiten. Eikö vain?

10 comments:

  1. Vaikka ongelmatilanteiden ollessa käsillä on monesti ollut raskasta ja ahdistavaakin miettiä mikä hevosta vaivaa ja miten ongelmat ja haasteet ratkaistaan, on asia silti juuri noin kun Heidi sanoi. Ne kokemukset opettavat, vievät eteenpäin ja niiden pohjalta voi joskus auttaa muita, niinkuin sinä oppilastasi. Itselle on ollut ainakin hieno tunne huomata, että pikkuhiljaa ymmärrän ja osaan yhä enemmän satuloiden sopivuudesta, kengityksestä, ruokinnasta ja niiden vaikutuksista hevoseen. Oppimista riittää silti loppuiäksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sanos muuta Noora. Tämä elämä ei mitenkään riitä. Ehkä sen takia monet todelliset "gurut" ovat jo melko ikään tulleita;)

      Delete
  2. Niin totta koko kirjoitus! Kantapään kautta täällä opitaan. Viimeksi juuri klinikalla sanoin hevosen suuhun kurkkiessani, että on aina kiinnostavaa ja opettavaista olla klinikalla, mutta se tulee harmittavan kalliiksi jos tutkittavana on aina oma hevonen.. ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sanos muuta Elina. Jätin tässä postauksessa pois turhautuneisuuden hetket ja järkyttävän rahamenon. Niistä voisi tehdä ihan oman kirjoituksen. Onneksi paras ystäväni ja Masin toinen omistaja on eläinlääkäri. Voit varmaan arvata kuinka monta kertaa olen kiittänyt Tiinaa ammatinvalinnastaan (ja niin monesta muustakin asiasta;).

      Delete
  3. Usein huomaan itsekin ajattelevani, että oman hevosen suhteen sitä toimii samanlaisella äidinvaistolla kuin omien lastensa suhteen. Harvoin menee ihan täysin pieleen.

    Hyvä kirjoitus.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juuri näin. Ihanaa kun joku muu viittaa myös lapsiin. Saan niin usein kuulla ihmisiltä jotka eivät ratsasta, että en voi rinnastaa hevosia lapsiin. Uskon kuitenkin itse, että olen parempi äiti koska olen tekemisissä hevosten kanssa. Hevoset opettavat niin paljon jo pienestä iästä, etenkin vastuunkannosta.

      Delete
  4. Ihan totta joka sana! Esimerkiksi Lotta on sellainen hevonen, joka juoksuttaessa näyttää lähes aina könköltä ja hiukan epäpuhtaalta, mutta ratsastaessa on vertymisen jälkeen tosi hyvä. Liikutus ei koskaan pahenna sitä vain päinvastoin, se on sille parasta hoitoa. Kun kävimme klinikalla, tiesin, että lääkäri olisi määrännyt sille kävelyä pitkäksi aikaa jos olisin esittänyt liikettä vain liinassa, siksi haluan esittää liikettä myös ratsain. Jos en pitäisi päätäni, määrättäisiin se varmaan kävelemään loppuiäkseen, sillä viikko ilman liikkumista tekee sen todella jäykäksi. Oman hevosensa tuntee parhaiten, ja siksi erilaisia ohjeita pitää suodattaa :)

    ReplyDelete
  5. Replies
    1. Kiitos ihana Jilla! Yllätyin melkein itse, kun lähti kirjoitussuoni luistamaan. Ehkä mä jonain päivänä osaan vielä kirjoittaa suomeksi ihan oikeasti. Suomi kun on niin ihana ja rikas kieli. Ja toisaalta on niin helppoa kirjoittaa kun kysessä on oma, rakas harrastus.

      Delete
  6. Todella mielenkiintoista. Eli esität aina Lotan myös selästä käsin? Masilla on sen verran huono liikerata, että emme esimerkiksi ole käyneet muualla valmentautumassa tai kisoissa. Monien mielestä Masi voisi ontua tai olla kipeä. Muistan miten Monika katsoi pikän tovin, kun näki Masin ensimmäistä kertaa ja pikkuhiljaa hän tottui myös Masin erikoiseen askellukseen. Masi on kuitenkin pärjännyt kaikki nämä vuodet sen takia, että se on liikkunut ja paljon. Kun katsoimme vanhoja eläinlääkärin papereita selvisi, että Masille oli määrätty lepoa ennen kuin se tuli meille. Onneksi jaksoimme aina vaan liikuttaa ja olemme saaneet nauttia Masin seurasta kaikki nämä vuodet. Valitettavasti Masi on nyt huonommassa kunnossa, mutta saa viettää eläkepäiviään ystävien kanssa laitumella.

    ReplyDelete