Wednesday, April 25, 2012

Sally Amsterdamerin valmennus



Sally Amsterdamer tuli pitämään tuntia Thorille ja minulle viime lauantaina. Ratsastimme aamupäivällä tyhjässä maneesissa ja tunnin jälkeen kävimme vielä maastossa Thorin kanssa (jossain vaiheessa istuin Thorin kaulalla, kun auto ja traileri tulivat yhtäkkiä mutkan takaa, mutta muuten Thor käyttäytyi hienosti).

Sally kertoi omista näkemyksistään ja Saksassa jo 1930-luvulla laaditusta koulutusasteikosta eli training scale (katso kuva alla). Olin juuri lukennut Heuschmannin kirjasta Tug of War kyseisestä skaalasta joten kaavio oli entuudestaan tuttu ja Sally jätti myös paperin, jossa nämä eri osa-alueet avataan:

RHYTHM - TAHTI
Tahti, säännöllisyys ja tempo sekä askellajien puhtaus ovat kaiken työskentelyn perusta.

SUPPLENESS - JOUSTAVUUS
Suomessa on usein käännetty Saksan "Losgelassenheit" rentoudeksi ja irtonaisuudeksi. "Suppleness" painottaa kuitenkin hieman aktiivisempaa rentoutta.  -- joustavuutta tai jopa notkeutta. "Hevosta on rohkaistava käyttämään tasapainoisesti koko kehonsa niveliä ja lihaksia, jotta se kehittäisi ja oppisi käyttämään koko voimaansa", Sally toteaa. "Vain jos hevonen on sekä ruumiillisesti että henkisesti vailla jännityksiä, se voi työskennellä notkeasti ja käyttää itseään oikein."

CONTACT - TUNTUMA
Kuolaimen ja apujen hyväksyminen. Tässä kohtaa puhutaan usein vain kuolaintuesta, mutta Sally painottaa miten tärkeää on, että hevonen hyväksyy kaikki avut ja sitä ratsastetaan eteenpäin kohti kuolainta. "On tärkeää pitää aina mielessä, että tämä työ alkaa takaosasta. Hevosen pään ja kaulan asenti ei saisi muodostua ratsastajalle pakkomielteeksi." Niinpä seuraava kohta, lennokkuus ja työntövoima, liittyy kiinteästi tuntumaan.

IMPULSION - TYÖNTÖVOIMA
Hevosen takaosan voimistaminen ja sen energian kasvattaminen. Alkuperäisessä saksalaisessa asteikossa Schwung (lennokkuus).

STRAIGHTNESS - SUORUUS
"Hevosen suoristaminen tarkoittaa sen vartalon luontaisen vinouden tasoittamista. Ratsastajan pitäisi pyrkiä tähän korjaamalla etujalkoja kulkemaan suoraan takajalkojen edellä. Suora hevonen liikkuu paremmin ja kykenee myöhemmin myös kokoamaan itseään oikein." Sekä suoralla että kaarevalla uralla etu- ja takajalkojen pitäisi kulkea samaa linjaa. Vasta suoristavan työskentelyn myötä hevonen kykenee myös taipumaan oikein molempiin suuntiin.

COLLECTION - KOKOAMINEN
Kun asteikon kaikki viisi muuta askelmaa ovat kunnossa, hevosen tasapainoa päästään parantamaan edelleen siten, että se astuu takajalkoja yhä syvemmälle alleen ja kantaa yhä suuremman osan painostaan takaosallaan. "Myös estehevosen on osattava koota itseään vaikkapa matkalla pituusesteeltä pystylle. On välttämätöntä, että hevonen ymmärtää ratsastajan avut ja kykenee fyysisesti kokoamaan." Koulutusasteikon Sally jakaa kolmeen osaan:

  • Kehitetään yhteisymmärrystä ja hevosen luottamusta, keskitytään rytmiin, irtonaisuuteen ja tuntumaan. 
  • Työntövoiman kehittäminen: perustuu irtonaisuuteen, tuntumaan ja kuolaimen hyväksymiseen sekä lennokkuuteen ja suoruuteen. 
  • Kehitetään takaosan kantavaa voimaa, kulmakivinä ovat lennokkuus ja työntövoima sekä suoruus ja kokoaminen. 




Tunnilla teimme peruasioita. Sally seurasi hetken kun ratsastin ja sen jälkeen teimme pysähdyksiä käynnistä ja aina kun Thor pysähtyi nätisti päästin pitkät ohjat ja Thor sai kävellä hetken. Siirtymisten jälkeen ravasimme molempiin suuntiin ja pienensimme ympyrää, sillä Sally halusi nähdä että hevonen kääntyy oikeasti myös lavasta eikä vain kaulasta (sitä olemme harjoitelleet aika paljon Thorin kanssa).

Lopussa pidensimme ja lyhensimme ravia ja siirryimme pari kertaa ravista käyntiin. Thor tuntui heti alkutunnista hieman levottomalta edestä ja liike oli hieman tukkoinen. Mietin, että ongelma voisi jälleen tulla hampaista, joten Tiina tarkisti hampaat eilen. Pientä raspattavaa löytyi oikealta puolelta, mutta ei mitään kummempaa. Tiina meinasi kuitenkin, että Thorin purenta saattaisi olla hieman vino ja sudenhampaat on vielä tallella. Odotan todella mielenkiinnolla Jutin käyntiä Vermossa toukokuussa, sillä olen melko varma, että joku siellä suussa hieman vaivaa meidän pikkuista.

Suurimmat ahaa-elämykset: 

  • Älä anna Thorin pysähtyä omaa tahtia ja hieman nykiä ja vetää, vaan pyydä ja odota, että reaktio tulisi heti (ihan kuin en tietäisi tätä, mutta kai se vaatii sen 20 000 oppikertaa). 
  • Tarkkaile omaa ylävartaloa. Tuon aika usein sisäolkapään eteen jolloin ylävartalo ei seuraa hevosen liikettä (jep jep, kävinhän mä tossa osteopaatilla ja hän totesi, että ongelma tulee varmaan lantiosta ja alaselästä).
  • Kannattaa miettiä vartaloa ikäänkuin kahtena osana; alaosa ja yläosa.
  • Suurin juttu tällä tunnilla oli se, että lasken käteni ranteeni alapuolelle, joten Sally pyysi minua miettimän sitä moneen kertaan ja lopussa onnistuin jopa saamaan suoran linjan Thorin suuhun. 
Mikäli Sallyn valmennukset kiinnostavat tutustu rideability.info -sivustoon. Sally käy kuukausittain Suomessa valmentamassa. 





Koulutusasteikosta kertovan tekstin nappasin suoraan hand-outista, jonka Sally jakaa oppilailleen tunnin loputtua. 

Lue myös: 
Riding a Square for Better Turns and The Cartwheel

No comments:

Post a Comment