Sunday, May 2, 2010

Vapun juhlintaa ja Nupun valmennuksia

Viime perjantaina kävin Tesellon kanssa Nupun tunnilla ja sen jälkeen Inkoossa Eemelin kanssa maastossa. Poikkesin myös halaamassa Masia ja Penaa ja siinä on kyllä kaksi rauhallista ja hyvinvoivaa poikaa. Tänään olin jälleen Nupun tunnilla ja Tesello oli oikein hyvä. Käyttäytyi todella herrasmaisesti ulkona kentällä ja oli muutenkin hyväntuulinen. Tuli hyvä mieli ja oli ihanaa olla ulkona koko ilta etenkin kun sää oli niin kaunis.


Vappu sujui mukavasti Ellan, perheen ja ystävien kanssa. Vappuaattona olimme illallisella Loft-nimisessä ravintolassa ja lauantaina brunssailimme Palace-ravintolassa. Siinä välissä kävimme ystävien luona ja nautimme hyvästä ruoasta. Täytyy kuitenkin sanoa, että omalta osaltani vappu on hieman sellaista pakkojuhlimista enkä nauti ihmismäärästä ja vapusta ylipäänsä kovinkaan paljon.


Asiasta viidenteen: eilen katsoin luontodokumenttia ja totesin, että maailman ehkä söpöin eläin on Capybara. Capybara on kuin jättiläismajava ja vain niin uskomattoman ihana. Ohessa on myös linkki kiinnostavaan hevostutkimukseen , jossa tutkittiin miten työnteko vaikuttaa hevosen stressitasoon ja saattaa kehittää stereotyyppistä käyttäytymistä hevosissa. Ohessa myös linkki ystäväni Mariannen ruokablogiin, jossa on kuvia ja kirjoitusta Ella Bellasta. Tänään ostin myös Tesellolle uuden satulahuovan entisestä Pro Horse, nykyisestä Hevosmeri hevostarvikeliikkestä. Sinne on aina mukava mennä, kun omistaja on tuttuni ja palvelu on mitä ystävällisintä.

Ensimmäisessa kuvassa olemme lähdössä ystäväni kanssa vapunviettoon ja toisessa kuvassa Ella ja minä leikimme vappupäivänä ystäväni kotona.

No comments:

Post a Comment